Crème de la Crème! Suomi-Japani-Suomi-Japani! WOAH!

Eipä oo coolia! Nyt kun Starba & Co. ovat käyneet Japanissa painimassa, sieltä tulee vuorostaan Suomeen Hajime Ohara. Lisätietoa mm. FightClubFinlandin sivuilta. Ei tuu syksy tällä menolla! Eikä talvi ikinä!

Eilen rakastin mantelimaitoa, vaikka en sitä juonutkaan. Lisäksi mietin, näinköhän mun kannattaa alkaa crossbloggaamaan smoothie-ohjeita kahteen paikkaan, mutta sitten päätin että kyllä. Words of Wisdom my fat friends, words of wisdom. Stirratkaa!

Ja sitäpaitsi oli eräässäkin FS:ssä blenderitesti, joten jos kodinkoneita saa olla niin saa sitten varmaan reseptejäkin. Miehille ei tuota soijaa sitten suositella, muistakaa. Jos ette muista miksi, lukekaa tarkemmin naapurin Jaakon juttuja!

Mansikka-marja ilman mansikkaa

Puolukoita, mustaherukoita. Soijamaitoa. Mustikkajuomapullon pohjat. Kookoshiutaleita, mantelirouhetta. Banskunmakuista prodea silaus. H20.

Tattadaa! En tiedä miten paljon täällä ollaan nestemäisen ravinnon puolella, mutta itse vannon smoothieiden nimeen treenasin tai en. Ja ihan just nyt en. Lisäksi vannon myös pureskelun nimeen vähän kaikessa (jänis mikä jänis) ja kirjoitinkin juuri aiheesta Kukkalaaksoon otsikolla Orgaanista vihannespornoa®.

Siinä missä naapuriblogin Halmetoja kirjoittaa superfaktaa ja tieteilee (huh, onneksi!), meitsi testaa näitä käytännön tasolla. Ei siis ton allaolevan perusteella, vaan linkin. Kaikellaista!

Blogithan on yleensä sillee niinku Lifestyle-blogeja. Tääkin on! Tässä tätä meitsin laifstailia. On kattokaa vaikka mitä. Eikö oo mielenkiintoista? NIIN MUSTAKIN! Ihan sairaan!

Liittyyks tää treenaamiseen? Joo liittyy.

Olen kai snadisti liian vanha listaamaan sata asiaa itsestäni, mutta teen sen silti. Koska ilmeisesti niin kuuluu tehdä tai ainakin Saara teki.

1. En jaksa pukeutua.
2. Voin kirjoittaa tässä niin kauan, kunnes aurinko tunkee keittiön ikkunasta sisään. Sitten kypsyn.
3. Arvelen, että Tilles pitää tällaista bloggausta ihan perseenä.
4. En välitä siitä. Mun blogi, mun läpät.
5. Miehet ei vaan tajuu.
6. Olen riippuvainen kahvista, tuubitopeista ja miehestäni.
7. Laitatin kahvakuulan nostamiseen optimaalisen pituiset geelikynnet
8. Mielestäni testo tuoksuu paremmalta kuin mikään partavesi. Hiki vs. Hugo Boss (terveellinen hiki vie 6-0)
9. Olen hippi.
10. Kuuntelen keittiössä C-kasetteja.
11. Syön koko ajan purkkaa.
12. Ärsyynnyin, kun yksi mies kommentoi 28kg nostovideotani kutsumalla minua purkanmussuttajaksi.
13. Lepyin nopeasti.
14. 28 kg kuula oli helmikuussa minulle kevyt.
15. Maaliskuussa mursin käteni.
16. En enää koskaan treenaa kivun läpi.
17. Olen täysin huumorintajuton tosikko kahvakuulaurheilun suhteen.
18. Siitä vittuileminen on kuin haukkuisi sukulaisiani.
19. Kun hermostun, silmissäni sumenee ja tuntuu kuin menettäisin tajuni.
20. En pysty lyömään ihmistä.
21. En pidä tappelemisesta mutta katson sitä mielelläni (kamppailu-urheiluna, en kaduilla)

22. Minulla on bändärin luonne (lainaan ystäväni Kissen sanoja)
23. Olen uskollinen bändäri.
24. Fanaan vähän kaikkea.
25. En pidä valittamisesta ja olen kyllästynyt huonoon sarkasmiin.
26. Mielestäni sarkasmi ei ole osoitus älykkyydestä eikä nokkeluudesta.
27. Minulla on makuuhuoneessa 25 kahvakuulaa, hiekkasäkki, levytanko, voimistelurenkaat, nyrkkeilysäkki ja painoliivit.
28. Eteisessä on 32-kiloisia kuulia.
29. Ja olohuoneessa kaksi 40-kiloista.
30. Minulla on tällä hetkellä kuutta erilaista hammastahnaa.
31. Jos käyttäisin vanhat kosmetiikkapurkit pois, minun ei tarvitsisi vuoteen ostaa uusia.
32. Yritän olla ostamatta uusia.
33. Keittiön pöydällä on 12 huulikiiltoa.
34. Käytän usein kolmea päällekkäin.
35. Kun yritin Master of Sport -suoritustani Arnold Sport Festivaleilla, laitoin huuliin Vitalista.
36. Vastapäisen UFC-lavan katsojat taputtivat sille.
37. Kiitos metelöivien katsojien en kuullut tuomarin laskuja.
38. Missasin tavoitteeni kolmella toistolla.
39. Olen edelleen vähän katkera siitä.
40. En voi käsittää, että oikeasti kirjoitan tällaista listaa.
41. Olen piiloteini.
42. Luin teininä MeKaks-lehteä ja kiitän osaltaan sitä syömishäiriöstäni.
43. Aion blogata aiheesta Vääristynyt kehonkuva.
44. Väitän, että häiriintynyt syömiskäyttäytyminen on useimpien naisten ongelma.
45. Mutta väitän, että myös miehet kärsivät samasta ongelmasta.
46. Luultavasti jokainen mies haluaa olla isompi ja jokainen nainen pienempi.
47. Mielestäni se on väärin.
48. Ja aiheuttaa ainakin roinaamista ja bulimiaa.
49. Jos jokainen on vähän homo, jokainen on myös vähän tyhmä.
50. Luin teininä myös Reginaa ja kiitän sitä kaikista muista häiriöistäni.

51. Olen aurinko-addikti.
52. Saan ryppyjä ja varmaan melanooman. Tyttäreni kolmas nimi on Aurinko.
53. Aion tänään kerätä nokkosia ja syödä ne.
54. Valmiiksi marinoidut broileripalaset maistuvat epätoivolle.
55. Epätoivo maistuu pahalle.
56. Broileri on kuvottavaa mutta syön sitä silti. Ilman marinaadia.
57. Minun pitäisi tehdä hommia, mutta olen halvaantunut koneen ääreen.
58. Toisaalta ei se ihan väärin ole.
59. Kun tässä kuitenkin hyvällä asialla ollaan.
60. Saatan olla viikkokausia käymättä Turun keskustassa, vaikka asun siellä.
61. Olen treenannut itseni ylikuntoon 2 x 3 metrin tilassa.
62. Se oli kivaa.
63. Olen pissannut housuuni treenien aikana yhden sikakovan sarjan lopussa.
64. Se ei ollut kivaa.
65. En ole tunnustanut sitä aikaisemmin ääneen kuin kerran.
66. Olen kriisissä kehoni kanssa.
67. Siedän sen.
68. Olen päässyt kriisin yli niin monesti ennenkin, joten tiedän miten se tehdään.
69. Ja kun kerron siitä, saan kritiikkiä.
70. Olen kuulemma blogeissani ärsyttävän julistava.
71. What else is new?
72. Ehkä enemmän ihmettelen sitä, miten synnynnäinen onnistuja voi tietää mistään mitään.
73. Jos kaikki on tarjoiltu lautasella eteen.
74. Jos syntyy valkoiset hampaat suussa ja purjehduskengät jalassa.
75. Niin totta helvetissä sitä jaksaa hymyillä.
76. Painoni on aikuisiällä heitellyt 61 ja 96 kilon välillä.
77. Koulun liikuntatunneilla leikin pyörtynyttä, ettei tarvitsisi hiihtää.

78. En ole koskaan nähnyt miehen jättävän lapsia kuntosalien lapsiparkkiin tai kuljettavan mukanaan salilla.
79. Mies joka ei pidä huolta lapsestaan, on epämiehekäs.
80. Miehen kuuluu hoitaa (= suojella) sekä naista että lasta.
81. Testo tuoksuu perverssillä tavalla hyvältä (uh, sanoinko tämän jo?)
82. Tatuoinnit eivät tee miehekkyyttä.
83. Voimantunne tekee.
84. Minulla on nälkä.
85. Voisin syödä lihaa.
86. En syö raakaa lihaa muuta kuin jauhelihataikinaa maistaessani.
87. Teen helvetin hyvää lihamureketta.
88. Onnistuin tekemään hyviä proteiinikeksejä.
89. Nyt ne keksit ovat Japanissa.
90. Mietin, onkohan ne hyviä.
91. On kurjaa, jos mukana on huonot eväät. Olen kunnon eväiden puolella.
92. Ihmettelen, miksei kukaan enää puolusta mitään eikä ketään.
93. En jaksa vastustaa asioita, vaikka ei olekaan muotia seistä asioiden puolesta.
94. Olen huono bloggaaja, koska en kirjoita kitinäblogia (kiitos Nanalle termistä!).
95. Innostun asioista liikaa.
96. Halusin 90-luvulla lappuhaalarit, ja kun viimein sain ne, en käyttänyt niitä kertaakaan.
97. Elämäni on täynnä lappuhaalareita.
98. Mutta minähän olen nyt tavallaan 16-vuotias.
99. Mikä tarkoittaa sitä, että elän vuotta 1995.
100. Mikä periaatteessa tarkoittaa sitä, että näin juuri Faith No Moren ja Danzingin livenä.

COOL!

Naapuriblogin Jaakko D on Luopio! -bloggauksensa mukaan käynyt testaamassa kahvakuulaa. Kivaa!

“Huomioikaa tuon Kukkasen juliste sen blogin puolelta, jossa barbaariprinsessa nostaa samanlaista kuulaa kun mä ja hymyilee. Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa?! Olen siis heikompi kuin nainen… Fuk it.”

Näin mies kirjoittaa. Ja täällä naapuriblogissa heikkonen naikkonen sanoo näin: Se on katsokaas tekniikkalaji se kuulajuttu. Ei WOIMAA vaan tekniikkaa ensin. Turha sitä voimaa on edes miettiä.

Kuten radiohaastiksessa juuri sanoin, miesten “ongelma” tekniikan oppimisen kannalta on usein voima ja yläkropan punnerrusvoima. Ei niin, että woima pahaksi olisi (voima on aina ylivoimaa) - mutta kun tän meidän kuulan kanssa hommat tehdään jaloilla. Käsi joka kuulaa keinuttaa, joo, mutta ne jalat. Sanoisin, että naiset osaa käyttää kehoaan vähän paremmin, koska on pakko, koska tyypillisesti meillä ei ole yläkropassa niin paljon poweria kuin miehillä. En kai mäkään tota 20-kiloista millään käsivoimilla ylös pumppaa (10 minuuttia). 28, 32 tai 36-kiloisesta nyt puhumattakaan.

Mutta kyllä naapurinsetä vielä oppii. On se kummiski vahvempi.

Ja nyt kun Starbaarikin lähti Tokioon painireissulle, voisin lohduttaa ikävääni jatkamalla vaikka barbaarinmunkkien syöntiä. Ehkä tasa-arvo on sitä, että nainen ei treenaa vaan syö itselleen perseen. Ja SE vasta kehonhallintaa onkin!

Lisää kehonhallintaa tarjoilee Kukka Kukkalaaksossa.

Seuraava Flower Power Iisalmessa 14.8!!!

NHB Iisalmen kanssa yhdessä järjestetty leiri sisältää nostamisen perustekniikat ja treeniä. Tästä LINKISTÄ lisätiedot. Ilmoittautua voi Ville Huttuselle (ville@nhbiisalmi.net) tai suoraan mulle (kukka_laakso@yahoo.com).

Face for the Radio! Tässä kuultavaksi: Kahvakuula ja Kukka Laakso.

* Yllättävä käänne ja miten minusta tuli fani *

FIGHT! Magin sivuilla on artikkeli Pep Talk: Lesnar and UFC 116 Deliver.

Minusta on jännää, että lähes kaikki uutisoinnit UFC 116:sta FIGHT!ia ja Sports Illustratedia myöten on korostaneet Lesnarin muuttunutta käytöstä viime vuoden UFC 100 verrattuna.

“And he celebrated relatively humbly, with none of the arrogance and bad sportsmanship he showed after beating Frank Mir in his last fight.”

Herkkänä tyttönä minäkin innostuin nimenomaan tuosta. Koska viime vuonna ärsyynnyin juuri tuosta. “Miten joku voi olla tollanen, ärsyttävää”, ajattelin, kunnes totesin itselleni että “No ehkä se nyt kuuluu sen juttuun” ja unohdin. Mutta myönnän, että en silti koskaan tykännyt Lesnarista, vain tämän yhden asian takia.

Vuosi sitten oli pro MIR, nyt olin pro Carwin. Mutta NYT olen pro Lesnar! Ei se väärin ole, mutta yllättävää miten pienestä se onkin kiinni.

FIGHT! kirjoittaa: “A humble Lesnar gave a very different post-fight speech than we saw at UFC 100. The undisputed champion was quick to credit God, family, trainers and friends and compliment his opponent, who he referred to as a beast. The experience of coming back from his battle with diverticulitis to unify the titles has clearly given rise to a more thankful Lesnar who appears to be a more subdued version of the aggressive persona we’ve seen in the past outside the cage. But make no mistake about it. The time that this physical freak of nature is putting in the gym has yielded a more skilled mixed martial artist who answered questions tonight about his toughness, his ability to deal with adversity and his ability to take punishment.”

Veikkaan, etten ole ainoa joka ajattelee näin. Se, onko tällaisilla merkitystä isossa mittakaavassa, jäänee spekuloinniksi.  Mutta niin tai näin, maailma nyt vaan tykkää mukavista ihmisistä enemmän.

Helmiä sioille, lihaa vegaaneille

Olen sattuneesta syystä tutustunut viime aikoina ammattipainiin. Pro wrestlingiin, jota Suomessa luotsaa FightClubFinland. Kiehtovaa! Kävinpä jopa Nosturissa katsomassa Jatkosodan. En ollut koskaan aiemmin nähnyt livenä. Katsonut toki pari kertaa leffan The Wrestler ja satunnaisesti seurannut Eurosportilta maanantai-iltaisin. Olin intopiukeana, että jeba jee jee, kivaa nähdä viimein millaista se on. Täällä puhutaan usein “showpainista”, mutta termi on tulkittu väärin. Sehän ei tarkoita, että itse tekeminen on show’ta, vaan kokonaisuus on se show. Ei showpainia, vaan painishow?

Innostukseni Jatkosotaan menoa kohtaan sai osittain kuivakkaan vastaanoton, lähinnä “maallikoilta” – mutta kuitenkin. Kommentointi oli perin kummallista:

“Nehän feikkaa.”
“Ei se ole mikään kova laji.”
“Teatteria. On sitä kovempiakin lajeja.”

No niin niin. Mutta minä olen menossa katsomaan ammattipainia.

“Mutta ne vaan feikkaaaaa…”

No vittu JOO JOO.

En ollut itse nähnyt yhtäkään matsia livenä, he eivät olleet nähneet, joten miten me ylipäätään saatoimme keskustella asiasta? No, ei mitenkään epätyypillistä. Tuttu ralli alkoi: kuka ja mikä on kovin. Useimmat lajit eivät ole keskenään millään tavalla vertailukelpoisia, mutta silti niitä verrataan. AINA SAMA VIRSI. Voi, miten usein tuota kuuleekin! Ja mikä ylipäätään on syy siihen, miksi lajin pitää olla nimenomaan KOVA? Pingis vs. tennis ja sitä rataa. Who cares? Kovuus on niin suhteellista ja subjektiivista anyway.

Mun faija hakkais sun mutsin, mun äiti teki sunkin faijalle ruokaa ja sun faija teki meidän äidin lapset. Kuka on kovin?

Pikahaastattelussa Starba

Koska kyseinen laji on minusta kiehtova ja erilainen, halusin tietää mihin se perustuu. Ja MITÄ se oikeastaan on? Keneltäpä muultakaan kysyin, kuin lajin Suomeen tuoneelta Michael Majalahdelta eli Starbuckilta itseltään. Keskustelu oli avartava ja muistiinpanot totta puhuen edelleen ruutuvihossa, purkamatta. Tämä oma tulkintani on siis ennen kaikkea oma tulkintani – ja eriävät mielipiteet ovat sallittuja. Älkää tosin kertoko niitä, sillä vastalauseita en halua kuulla. [Ok, Buck saa ojentaa jos tekstissä on asiavirheitä, mutta noin muuten]. Laajempi luotaus on tulossa, äijä saa itse kertoa.

Once Upon a Time Part I

Ammattipainimatsit eivät ole pelkästään silmitöntä painimista, vaan kokonaisuus on kombinaatio taistelua JA tarinankerrontaa. On juoni ja joskus myös tavallaan käsikirjoitus, jota seurataan. Alku, keskikohta, pari kliimaksia, jännityksen nostatusta, pettymys, toiveikkuus ja The End. Sankaruutta, hyviksiä ja pahiksia. Eli kaikki hyvän tarinankerronnan elementit tiivistettynä alle puolituntiseen yhdessä samassa tilassa – eli kehässä (ja vähän sen ulkopuolellakin).

Kun Gladiaattorispektaakkelit esittivät aikoinaan muinaisia tarinoita, samaa tekee ammattipaini nykyään.

“Automaationa kässäri ei tietenkään kulje koko matsin läpi, vaan on olemassa go-by-feel matsaamista, joka pohjautuu siihen, että “tuntee” mitä yleisö tai matsi tarvitsee. Ja sen mukaan tahdittaa lennossa liikkeet sekä nopeammat jutut. Puhumattakaan isoista liikkeistä, jotka saavat yleisön poppaamaan,” Starba tarkentaa.

Mukana on paljon teknisiä yksityiskohtia, joista lajia paremmin tuntevat toki saavat enemmän irti.

Fight must go on.

Toisin kuin yleensä, tässä ottelun JATKUVUUS on yksi tärkeä piirre. Ei se, miten nopeasti matsi saadaan loppumaan, vaan juuri päinvastoin: miten pitää taistelu yllä ja viihdyttävänä alusta loppuun. Ottelijoilla on oikeastaan iso vastuu. Hyvät ammattipainijat eivät ole vain hyviä vain fysiikaltaan, vaan myös karismaattisia taitavia esiintyjiä. Ei RIITÄ, että “nyt menet ja teet parhaasi ja hakkaat sen paskan hengiltä”, koska siitä ei ole kysymys.

“Pätevien ammattilaisten ei tarvitse edes puhua mitään keskenään. Menevät vaan kehään ja painivat matsin ja yleisö on hulluna kun tyypit osaavat hommansa. Rookie-painijat taas tarvitsevat enempi sabluunaa, etteivät menetä kultaista lankaa matsissa ja hommat hajoa käsiin,” Starbuck vielä muistuttaa.

Kaikki urheilulajit ovat näytöslajeja

Viihteellisyys ja elämyksellisyys ovat olennaisia pointteja. Kuin entisaikojen gladiaattorit, tai miksei vaikka Espanjan brutaalit härkätaistelut. Ei kai kukaan oleta, että niiden tarkoitus on keihästää mammalle illaksi pihvi?

Olisi katsojan aliarvioimista ajatella, ettei lipun maksaneelle asiakkaalle pidä tarjota viihdettä koko rahan arvosta. Leipää ja sirkushuveja. Kuka tulee uudestaan (mihinkään, lajista riippumatta), jos kokee sen tylsäksi?

Ammattipainiin näytösluonteisuus kuuluu hyvin olennaisesti. Uhoaminen ei ole sattumaa, vaan se on myös itsetarkoitus. Jos tämän ymmärtää matsia seuratessaan, siitä voi saada aika paljon irti.

Jatkuvuus

Hyvä elokuva ei lopu siihen, kun sankari kohtaa vihollisensa ensimmäisen kerran. Siitähän se vasta lähtee käyntiin! Vaikka Bruce Willis saisi joka kerta tapettua roiston heti ensimmäisessä kohtauksessa, hän EI TEE sitä. Hän taistelee, loukkaantuu, satuttaa itsensä, pitää katsojan puolellaan ja katsoja saa aikaa samaistumiselle. Kun sankariin sattuu, katsojaankin pitää sattua. Siten tarinat toimivat.

Fyysisyys

Ammattipainia on turha verrata kamppailu-urheiluun sellaisenaan. Se on eri asia, mutta urheilua hyvinkin. Miksi ei olisi? Siksikö, että lyöntejä ja muita ei aina viedä loppuun saakka? Mutta kun se ei ole tarkoitus, vaan juuri päinvastoin. Tekniikkalaji, toverit! Tekniikkalaji! Onko ongelma se, ettei laji tarjoa varsinaista mitattavaa tulosta. Pituutta tai korkeutta, nostettua painoa, X toistomäärää?

Valtavat loikat, lentävät painijat, maahan/toisen päälle/vatsalleen/selälleen putoaminen ja pomppiminen eivät ole teatteria – vaan oikeastaan ihan helvetin vaikuttavaa. Että laji ei vaatisi ominaisuuksia, kuten voima ja kestävyys, räjähtävyys ja nopeus? Oivoi.

Kenties laji on Suomessa vielä niin tuore tai outo, ettei siihen osata suhtautua. Vaikka ei trikoolajin ystävä olisikaan, näkeehän sen että laji on fyysinen. Ja samaan aikaan tyypit kehässä heittävät hyvää läppää – katsoja saa nauraakin!

Menenkö uudestaan katsomaan? No TOTTAKAI! Ja tekin tulette!

Pelkoa ja inhoa!

Starban sanoin: “Like a thrilling rollercoaster ride with twists and turns and ups and downs.”

Ammattipaini on urheilua JA teatteria. Sen vertaaminen mihinkään muuhun lajiin olisi hyvin naiivia, kuten nämä vertailut aina ovat. Se on kuin antaisi syntymävegaanille pihvin ja pyytäisi kertomaan, onko liha hyvää. Mistä vegaani voisi tietää, miltä lihan edes kuuluisi maistua?

KISS KISS BANG BANG!

(Kuvat Pasi Murto)